sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Vain rumat ne vaatteilla koreilevat


Villatakin oikea etukappale. Yleensä aloitan villatakin neulomisen takakappaleesta, mutta tällä kertaa aloitin etukappaleesta. Villatakin malli on oma ja Serpentiinit-palmikkoneule poimin Neulojan käsikirjasta. Villatakkiin tulee normaalipituiset hihat, v-kaula-aukko ja vetoketjukiinnitys.



Vielä siinä vaiheessa, kun aloitin oman käsityöblogini, ihmettelin ihan vakavissani, mitä ihmiset tekevät kymmenillä villatakeilla ja -sukilla. Olin vahvasti sitä mieltä, että yhdet villasukat talvessa riittävät aivan hyvin. Sitten kun sukat kuluvat puhki, voi tietenkin neuloa toiset tilalle, mutta että kymmenet - silkkaa tuhlausta! Samoin ajattelin villatakeista. Eihän villatakkeja tarvitse paria kolmea enempää, koska niitä puetaan päälle yksi kerrallaan ja hyvä takki ei kulu itkemälläkään.

No, se oli silloin se. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt neulebloggaajien syvimmän olemuksen: mitä useampi sukkapari ja villatakki löytyy kaapista, sitä onnellisempi olen. Tosin sukkia en ole vielä neulonut, sillä aloitin villatakeista.

Mitä enemmän selaan neulebloggaajien sivuja, sitä enemmän himoitsen alpakka- ja silkkilankoja ym. ihanuuksia, joita löytyy vain nettikaupoissa. Tarkoitukseni on kuitenkin ensin päästä alennuslaareista haalimistani villasekoitelangoista - kuinkas muuten kuin neulomalla ne pois kerinä kuljeksimasta. Niin sai alkunsa myös tämä luonnonvalkoinen villatakki. Vuosi sitten haksahdin alennuslankaan, jossa on villaa 75 % ja 25 % polyamidia. Langasta olisi voinut neuloa sukkiakin, mutta minun teki mieli reipashenkistä villatakkia, joka sopii arkikäyttöön. Sitä paitsi olin ostanut viime talvena luonnonvalkoisen neulehameen, johon tarvitsen yläosan. Jos kyllästyn langan luonnonvalkoisuuteen, heitän sekä villatakin että neulehameen väripataan.

2 kommenttia:

  1. Jos matka vie Turkuun tai Helsinkiin, loistavat lankavalikoimat, myös niitä ihanuuksia, löytyy Turussa ainakin Brahenkadun Käsityö-Elisasta ja Helsingissä Hämeenkadun Käsityötalo Priimasta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Hestia. :) En ole ehtinyt käsityöliikkeisiin pitkiin aikoihin, mutta käyn joskus vilkaisemassa Käsityö-Elisaa. Olisikohan se sama, jossa olen joskus käynyt, jossakin Wiklundin takana...? Pitää tutkia karttaa.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan!