sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Kesä tuli ja meni

Huh, hetki sitten koin jännittyksen hetkiä. En nimittäin muistanutkaan heti käyttäjätunnusta. Niin siinä voi käydä, kun ei bloggaa aikoihin.

Kesällä tosiaankin tuli päivitettyä käsityöblogia erittäin huonosti, sillä kiinnostuksen kohteet olivat jossakin muualla kuin käsitöissä. Talo valmistuu vähitellen. Lomat on vietetty ja töissäkin on tullut oltua jo jonkin aikaa.



Viime viikolla leikkasin farkkuhameen ja viikonlopulla ompelin hameen kasaan. Käytin ikivanhaa Suuren suomalaisen käsityölehden kaavoja (9/2005). Jätin kuitenkin vyötärökaitaleen pois.


Farkkuhame joustavasta farkkukankaasta
tuli maksamaan noin kympin.


Kaavat.
Huomaa epäsymmetriset leikkaukset.

Farkkukankaan ostin Eurokankaasta. Nuorempi lapsi oli mukana, ja hänen mielestään kangas oli juuri minun näköiseni. Kangas maksoi muistaakseni 8 €, hame tuli siis maksamaan 10 €, ilman työpalkkiota - ei yhtään hullumpaa vapaa-ajan hameeksi. Tosin taidan heti huomenna laittaa hameen töihin päälleni. Joustava farkkukangas tuntuu mukavalta päällä.

Oikeastaan ompelin farkkuhameen nähdäkseni kaavojen toimivuuden. Aion nimittäin tehdä kaavoilla hieman juhlavamman hameen. Meillä on taas sukujuhlia tiedossa, ja tällä kertaa ajattelin aloittaa ompelukset ajoissa, jotta ompelemisestakin tulisi jotakin. Tänä kesänähän minulle on käynyt niin, että ompelukset ovat jääneet lähinnä aikomuksiksi tai keskeneräisiksi.
Marjapuuron värinen pellavahame ja siihen sopiva yläosa jäivät keskeneräisiksi, sillä töiden alettua keräsin ompelukseni laatikoihin. Ei paljon puuttuisi, niin asu olisi valmis.

Kesällä värjäsin hieman kankaita. Kokeilin aurinkotekniikkaa. Aion kuitenkin painaa kankaille kuvioita, joten esittelen kankaat myöhemmin. Samoin olen kaivanut puikot ja langat esille. Yksi villatakki olisi kaulusta ja kokoamista vailla valmis. Eilen illalla kuitenkin aloitin uuden villatakin, sillä en muista enää villatakin kaulukseen tulevan pitsineuleen ohjetta enkä tietenkään löytänyt ohjettakaan. - Siivotessahan ne hukkaan joutuneet löytyvät yleensä. Tarvitseekin varmaan ruveta taas järjestelemään ohjelehtiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan!