maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Minnekäs se kesäkuu hävisi?

Käsityöblogini on jäänyt miltei unholaan, sillä ei ole pahemmin ollut päivittämisen aihettakaan.
Käsityörintamalla on nimittäin ollut enimmäkseen hiljaiseloa. Olen sairastellut jonkin verran enkä ole jaksanut pahemmin ommella. Tietenkään en ruvennut ompelemaan uutta mekkoa poikani lakkiaisiin vaan turvauduin varasuunnitelmaan, mikä osoittautuikin ihan toimivaksi ratkaisuksi. (En esittele kuitenkaan vaatekokonaisuuttani, sillä se on yhdistelmä aikaisemmin 0mpelemaani ja kaupasta ostettua.) Ompelin kesäkuussa sentään valmiiksi yhden pellavaisen hameen, johon olen tyytyväinen, sekä topin, johon en ole tyytyväinen.

(kuva hameesta tulee tähän)


Topin kuvaa en laita blogiini, sillä toppi on totaalisen epäonnistunut. Puran sen ja käytän palat johonkin muuhun tarkoitukseen.

Suunnitelmia on sitten sitäkin enemmän. Olen myös jäljentänyt tukun kaavoja, joiden mukaan pitäisi ommella lisää kesävaatteita: sortsit tai kesähousut, muutama kesämekko sekä hame olisi suunnitelmissa. Katsotaan sitten, mitä ehdin tehdä. Olisi nimittäin mukava oleskella myös ulkona. Talonrakennus on nimittäin siinä vaiheessa, että voisi tehdä hieman pihatöitäkin. Muuttamaan pääsemme kuitenkin vasta aikaisintaan syksyllä. Joten jos ommella haluan, minun pitää ommella nyt. Myöhemmin ei ehdi.

Yksi kiireinen juttu olisi. Me olemme menossa oopperajuhliin Savonlinnaan, minun tekisi mieli ommella itse pukuni. Mitähän oopperaan pitäisi pukea päälle? Kävisikö jokin kotelomekon tapainen vaate? Mitä sen päälle voisi pukea?

Minulla on mustaa, tumman marjapuuron väristä sekä valkoista pellavaa. Minulla on myös vaalean marjapuuron väristä raakasilkkiä (joka taitaa olla kuitenkin liian talvinen kangas) Minulla on tummanpunaista ja harmaata pitsiä.




Kankaat vasemmalta oikealle:
musta pellava (3 m), punamusta ohut pellava (loimet mustat, kuteet punaiset, on jokin merkkikangas, 2,5 m) tumma marjapuuron värinen (melkein 3 m) pellavasekoitekangas. musta pellava (2,5 m), vaalean marjapuuron värinen raakapellava( noin 1,5 m).
Valkoista pellavaa en löytänytkään kuvaan, mutta sitäkin on riittävästi.





Punainen pitsikangas on ryhdikästä, mutta sitä on vähän.
Väri miellyttää minua, mutta onko pitsi liian mummomaista?


Musta pitsi on lirua ja sitäkin on aika vähän.
Siitä saisi korkeintaan boleron.
Polttopainetut kuviot olivat muotia muutama vuosi sitten.



Punaiseen taitettua harmaata pitsiä on runsaasti,
muistaakseni kolmatta metriä.
Laskeutuvuudeltaan se asettuu punaisen ja mustan välille.



Ongelmana on se, että minä pidän kaikista näistä kankaista, enkä osaa valita.

Saisikohan näistä kankaista jotakin päällepantavaa, vai pitäisikö käydä jälleen kangaskaupassa? Eurokankaassakin näytti sopivasti olevan alennusmyynti.

Olisiko ideoita?


2 kommenttia:

  1. Oopperaan kannattaa ottaa lämmin ja iso hartiahuivi tai jopa viltti mukaan - jos sattuu viileä ilta. Itse olen ollut vain kerran, noin 14-vuotiaana enkä muista mitä päällä oli, mutta palelin!

    VastaaPoista
  2. Ei siis puhettakaan mistään pitsiunelmista vaan toppatakki ja villahousut jalkaan...? ;D

    Joo, sääolot pitää tosiaankin ottaa huomioon. Toppatakin alle voisi laittaa jotakin kaunista.

    Minä vaan kuvittelen aina, että juhlissa on aina lämmintä ja kaunista.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan!