keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007

April 01, 2006 Bloggeritko nörttejä? / Handicraft Bloggers are neards..?


Perjantaina oli Helsingin Sanomissa

iso juttu suomalaisista neuleblogin pitäjistä Neulojat tapaavat joka kuukauden ensimmäisenä torstaina kauppakeskus Sellossa sijaitsevassa kahviossa kutomisen merkeissä. Minusta tämä oli kädenojennus paljon parjatuille käsityöblogeille.

Suomen suurin paikallislehti Helsingin Sanomat on suvaitsevampi käsityöblogeja kohtaan kuin Suuri Suomalainen Käsityölehti, jonka päätoimittaja pilkkasi helmikuun numerossaan käsityöblogien pitäjiä todellisuuspakoisiksi nössyköiksi. Tästä ei tietenkään pitänyt kovinkaan moni käsityöblogin pitäjä.

Samassa lehdessä esiteltiin kaksi käsityökirjaa, nimittäin Pauline Turnerin Virkkaajan käsikirja ((How to chrochet) Suom. Sinikka Hovi. Otava.) sekä Debbie Stollerin Stich’n bitch. Neulojan käsikirja. (Suom. Kaija Koirikivi ja Tiina Talvitie. Nemo.) Stoller neuvoo kutomisen saloja kädestä pitäen. Samalla käsityön harrastajat saavat yllättäviä tietoja. En olekaan aikaisemmin tiennyt, että skandinavit neulovat ihan eri tavalla kuin anglosaksisissa maissa tehdään.

Olen etsiskellyt suomalaisia tilkkutöihin keskittyneitä käsityöblogeja, mutta niitä ei ole kovinkaan monta. Useimmat käsityön harrastajat tekevät kaikenlaisia käsitöitä. Tätä olen ihmetellyt, sillä Suomessa on tilkkutyökiltoja, joissa on paljon innokkaita tilkkutyöntekijöitä. Minua ilahduttaisikin kovasti se, että saisimme enemmän tilkkutyöblogeja.

Bloggailemisiin, kaikki tilkkuilijat!

***

At Friday Helsingin Sanomat, the biggest newspaper in Finland, told us in a big article about the most famous Finnish Knitting Bloggers gathering in a coffee shop at commercial centre in Espoo, next to Helsinki. It is a fine gesture to a newspaper to notice the handicraft blogs, maligned a lot by not understanding people.

The newspaper Helsingin Sanomat seems to bee more understanding than very big Finnish handicraft magazine. At February, in her column, the chief editor of Handicraft magazine called handicraft bloggers as lonely nerds, without a life of their own. I didn’t like it and so I, like many other handicraft bloggers, wrote to the chief editor and told her that. Nowadays that Handicraft Magazine website is closed.

Two of handicraft books were introduced in this very Helsingin Sanomat, namely How to chrochet by Pauline Turner and Stich’n bitch by Debbie Stoller. Debbie Stoller tells us that there are two different ways to knit, the Scandinavian and the Anglo-Saxon. I can only Scandinavian way to knit.

I have seeking the Finnish Quilting Blogs, but there are almost any purely Quilting Blogs, but lots of handicraft blogs with every kind of handicraft: knitting, chrochet, sewing, etc.

Like in America, I wish we had more quilting blocks here in Finland. It is possible, I think. We have many quilters and quilter guilds.

All of quilters here in Finland: Let’s blog!

Here are some important web addresses:


  • Finnish Handicraft Blogs:

http://www.blogilista.fi/hakemisto/k%E4sity%F6t


  • Finnish Knitting Blogs:

http://finnishknitblogs.blogspot.com/

http://neuleblogit.blogspot.com/


  • Finnish Quilting Blogs:

http://www.blogilista.fi/hakemisto/tilkkuty%C3%B6t



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan!